TimoKarstu

KAKSI TALVEA KOHTA TAKANA SÄHKÖAUTOLLA

 

Noin kaksi vuotta on mennyt siitä, kun tehtiin päätös Nissan Leafin tilaamisesta. Kaasuauton hankinta oli myös vaihtoehtona mutta Mikkeliin suunnitteilla ollutta kaasuasemaa ei silloin vielä ollut. Varustelutasoksi valikoitui halvin Visia-malli ja akkukooksi 30 kWh. Paremmin varustetuissa malleissa olisi ollut ilmalämpöpumppu mutta sähköauto kannattaa hankkia ”lyhimmän” rangen (täydellä akulla ajettava matka ilman välilatauksia) mukaan. Yli 16 asteen pakkasissa lämpöpumpusta ei ole hyötyä ja vastaavasti pikkupakkasissa lämpöpumpullinen kulkee pidemmälle. Navigaattorin osalta on sama käyttää kännykän navia, kun se vain on parempi usein kuin autoissa olevat pois lukien Teslan toteutus. Kännyn ikkunan voi jakaa ja toiseen voi laittaa GPS-nopeuden kameravaroitusten kera. Kirjoitan tässä muutaman rivin Tesloistakin, kun sellaisella päästiin useampi tuhat km ajamaan ja nauttimaan autopilotista.

Kesällä 2017 auto tuli Britannian tehtaalta ja jännitys sekä ennakkoluulot olivat melkoiset. Juuri näiden ennakkoluulojen takia otimme auton Op-kulun kautta. Tosin myöhemmin kilometrejä kertyi sitä tahtia, että lunastimme auton itsellemme. Ensimmäisenä talvena emme hankkineen LEAF Spy-ohjelmistoa, vaikka Facen Nissan-ryhmässä tätä suositeltiin ja saimmekin turhaan kärsiä range anxietysta(pelosta, että sähkö loppuu). Ensimmäinen talvi opetti sen, että auto toimii ilman pakkasrajaa moitteettomasti ajosuoritteen tosin lyhentyessä. Joitain samoja ongelmia siihenkin tuli kuin polttomoottoriautoihinkin eli käsijarru voi jäätyä ja rengaskoteloihin ja vanteisiin voi kertyä loskaa, joka sitten vaatii mekaanisen poiston. Muutoin autoilu meni aivan uudelle tasolle nopean lämpiämisen takia. Auton lämmitys/viilennys on mahdollista hoitaa kännykästä tai tietokoneelta ennakkoon. Alhaalla oleva painopiste nosti liukkaan kelin ajettavuuden paremmaksi kuin polttomoottoriautoissa on totuttu.

Vuoden kuluttua auto teki kotipihalle stopin ja syyksi paljastui akun yhden kennojännitteen liian alhainen arvo. Ajoakussa on 96 kennoa ja näitä joudutaan joitakin takuuajan puitteissa korjaamaan. Kyseessä 30 kWh akulla olevien Leafien yleinen vika. Näiden korjaus menee takuuseen ja takuukorjauksen ajaksi saa sijaisauton. Korjaus venyi, kun Nissan haluaa keskittää takuukorjaukset Konalan akkukorjaamoon. Takuuajan jälkeen mahdolliset kennon vaihdot voi tehdä pienellä korjaamolla kuten Suomessa jo tehtykin. Kennojen varaosahinta Nissanilla muistaakseni reilut 300 euroa eli työn osuus nousee merkittävämmäksi. Sijaisautoksi saimme pariksi viikoksi Tesla Model S 100 kWh:n ja täytyy sanoa, ettei Teslaa turhaan ylistetä. Useampikin tehdas on yrittänyt tehdä Teslan ”tappajaa” mutta yksikään vanhoista tehtaista ei ole onnistunut saamaan aikaiseksi lähellekään vastaavaa autoa latausverkostoineen. Puhumattakaan uudesta Model 3:sta, joka päihittää kulutustesteissä jopa tähän mennessä piheimmän Hyundai Ioniqin.

Viime syksynä Tokmannilta kävimme ostamassa OBD-palikan reilun 20 euron hintaan ja siihen liitettiin Leaf Spy-ohjelmisto. Nyt kännykän kautta näemme mm. akun tarkan varausprosentin, kennojännitteet, lämpötilan ja latauskertojen määrän. Olisi aiemmin pitänyt ohjelmisto hankkia, nimittäin Nissan näyttää akun varausprosentit muokattuna ja etenkin akun tyhjentyessä varausta on noin 7% enemmän jäljellä todellisuudessa. Kovimmilla pakkasilla (-30 astetta)viime talvena ajettiin vain noin 80 km akullisella, nyt ohjelmiston ansiosta yli 100 km. Pikkupakkasilla range on 130-140 km luokkaa, kesällä toki enemmän lähestyen 200 km. Tietenkin piti kokeilla LEAF Spyn kanssa, milloin auto menee ”kilpikonnavauhdille” ja se tapahtuu 5% varaustasolla, lopullinen hyytyminen tulee sitten 1.8% tasolla.

Auton mittariin on nyt kertynyt lähes 45 000 km. Auto on ollut vähävikaisin, mitä meillä on ollut suhteessa kilometreihin. Huoltoja sähköautoissa ei sinänsä ole kuin jarrujen herkistys ajoittain. Nissan tosin vaatii vuosittaisen/30 tkm huollon, jos haluaa pitää 8 vuoden/160 tkm akkutakuun voimassa. Huollon hinta on noin 250 euroa. Tesloissa huollottomuus on viety vielä pidemmälle eli huollot vapaaehtoisia eivätkä vaikuta takuuseen. Kaikissa Euroopassa myydyissä yli 60 kWh Tesloissa on 8 vuoden voimansiirto/akkutakuu voimassa ilman km-rajaa eli kennojen vaihtoja asiakkaan laskuun ei tule ennen kuin vuonna 2021. Leafissa latauskustannukset ovat pari euroa/100km. Käyttämällä kauppaliikkeiden ilmaisia asiointilatauksia saa kustannuksia sähkön osalta vieläkin alhaisemmaksi. Auton vanhentuessa niveliä tulee kulumaan ja katsastusinsinööri kertoo vaihdettavat osat. Akustojen hinnat tulee vauhdilla alas eikä sähköauton hankintaa sen takia pidä pelätä. Toissa vuonna vielä oli se tilanne, että Mikkelin seudulla radio-ohjelmasta kuultuna oli vain yksi sähkis rekisterissä. Viime vuodenvaihteessa tilanne oli jo muuttunut ja meitä on jo 17 sähkistä Mikkelissä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat